Lottoajan Opas Tulevaan Rahapelijärjestelmän Uudistukseen

Suomen rahapelijärjestelmä on ollut pitkään poikkeus eurooppalaisessa kontekstissa. Veikkauksen yksinoikeusmalli on herättänyt kansainvälisesti kiinnostusta, mutta myöskin kasvavaa kritiikkiä.

Nyt järjestelmän uudistaminen on ajankohtaisempaa kuin koskaan. Tässä blogikirjoituksessa tarkastellaan muutoksen taustoja, esimerkkejä muista maista ja sitä, mitä lottoajan olisi hyvä ymmärtää tilanteesta.

Miksi järjestelmä halutaan muuttaa?

Yksinoikeusmalli on perustunut ajatukseen, että keskitetty järjestelmä ehkäisee haittoja ja ohjaa tuottoja yhteiskunnallisesti hyödyllisiin kohteisiin. Ongelmia on kuitenkin alkanut kasaantua. Arpajaislain uudistusta valmistelleen työryhmän mukaan vuonna 2022 arvioitiin, että ulkomaisille rahapeliyhtiöille valui jo lähes 520 miljoonaa euroa vuodessa.

Tämä osuus on kasvanut suhteessa Veikkauksen liikevaihtoon, joka laski vuoden 2023 aikana noin 7,3 %.

Veikkauksen markkinaosuus verkkopelaamisessa onkin pudonnut jo alle 50 prosentin.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että yhä useampi suomalainen käyttää netissä pelipalveluita, jotka toimivat ETA-alueelta käsin, sillä ne tarjoavat usein laajemman pelivalikoiman sekä erilaisia bonuksia. Jos haluat asiasta konkreettisen esimerkin, testaa tätä kasinoa, joka toimii ETA-lisenssillä ja noudattaa tarkkoja pelirajoja sekä vastuullisuusperiaatteita – tällaiset vaihtoehdot ovat yleistyneet, ja monet suomalaiset kokevat niiden olevan selkeämpiä ja helpommin hallittavia kuin kotimaiset vaihtoehdot. Uudistuksen myötä tällaiset sivustot voisivat halutessaan hommata itselleen kotimaisen peliluvan.

Myöskin kanavointiastetta koskeva käsite on noussut esiin: kuinka suuri osa pelaamisesta tapahtuu valvotussa järjestelmässä. Suomessa se on jäänyt selvästi jälkeen verrattuna esimerkiksi Tanskaan tai Ruotsiin. Ruotsissa siirryttiin lisenssijärjestelmään vuonna 2019, ja siellä kanavointiaste on pysynyt 85 prosentin tuntumassa. Suomessa vastaava luku on eri arvioiden mukaan noin 50–60 prosenttia.

Mitä uudesta lisenssijärjestelmästä tulisi tietää?

Lisenssimalli tarkoittaa, että ulkomaiset rahapelitoimijat voivat hakea virallista lupaa pelien tarjoamiseen Suomessa. Tämä toisi pelaamisen sääntelyn piiriin ja vahvistaisi vastuullista pelaamista. Lisenssimallin kannattajat perustelevat uudistusta myöskin sillä, että nykyinen järjestelmä ei vastaa enää kuluttajakäyttäytymistä.

Samalla on syytä kuitenkin huomioida, ettei lisenssimalli poista pelihaittoja. Ruotsissa ongelmapelaamisen yleisyys ei ole laskenut, vaikka markkinat ovatkin siirtyneet tiukempaan sääntelyyn. Tämä kertoo siitä, että peliongelmiin täytyy puuttua muillakin keinoilla kuin pelkästään markkinarakenteita muuttamalla.

Pelitottumukset eivät ole yksiselitteisiä

Kotimaisten pelaajien pelaaminen on muuttunut paitsi teknologian, myös arvojen kautta. Säännöllisesti julkaistava THL:n rahapelitutkimus osoittaa, että yhä useampi pelaa satunnaisesti ja pienillä panoksilla.

Esimerkiksi vuonna 2023 noin 63 % aikuisista oli pelannut jotakin rahapeliä, mutta vain 12 % pelasi viikoittain.

Tämä ero on merkittävä, kun pohditaan sääntelyn vaikutuksia eri pelaajaryhmiin.

Lisenssijärjestelmä voi vaikuttaa erityisesti aktiivisiin verkkopelaajiin. Samalla se tuo mukanaan uusia vastuita: esimerkiksi tunnistautuminen, maksuliikenteen valvonta ja pelirajoitukset saattavat tiukentua. Pelaajan kannalta tämä voi lisätä turvallisuutta, mutta myöskin vähentää niitä pelivapauksia, joihin osa pelaajista on jo kerennyt tottumaan.

Miltä aikataulu näyttää – ja mikä muuttuu ensimmäisenä?

Hallitusohjelman mukaan lisenssimalliin tähtäävä lainsäädäntö pyritään valmistelemaan vuoden 2025 aikana, ja uusi järjestelmä voisi astua voimaan jo vuoden 2026 alussa. Muutoksen myötä vedonlyönti ja kasinopelit avataan kilpailulle, mutta lottoajan on hyvä tietää, että Veikkaus tulee edelleenkin säilyttämään lottopelien yksinoikeudet. Eli lauantai-illan Lotto sekä muut suositut arpajaispelit, kuten Eurojackpot ja Vikinglotto tulevat yhä edelleen löytymään sieltä samasta tutusta paikasta.

Uudistusta valmisteltaessa rakennetaan myöskin uutta viranomaistoimintaa lisenssien myöntämistä ja valvontaa varten.

Tämä vaatii tarkkoja järjestelmiä, mutta myös osaavaa työvoimaa – ja sujuvaa yhteistyötä kansainvälisten toimijoiden kanssa. On vielä epäselvää, missä määrin pienet peliyhtiöt pääsevät osallistumaan markkinoille, ja miten jo tutut brändit asemoituvat uudessa ympäristössä.

Uudistus ei tapahdu yhdessä yössä, eikä se poista pelipolitiikan ristiriitaisuuksia. Mutta se voi kuitenkin mahdollistaa paremmin pelaajien oikeuksien ja markkinatoimijoiden velvollisuuksien yhteensovittamisen. Lottoajan kannattaakin seurata tilannetta kriittisesti mutta uteliaasti – kyse ei ole pelkästään yritysten kilpailusta, vaan myöskin siitä, miten Suomessa tullaan tulevaisuudessa suhtautumaan rahapelaamiseen.

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*
*

Kaikki mitä tarvitset tietää Veikkauksen lotosta, virallisista tuloksista ja voittomahdollisuuksista yhdessä paikassa.

Email: ad{%AT%}cyanmedia{.}org

© LottoOpas.fi| All rights reserved.